Kuva: Justine Cederberg.

Aki Cederberg: Pyhää Eurooppaa etsimässä

Teksti: Samuli Huttunen
Valokuvat: Justine Cederberg

Tämä haastattelu on lyhennetty versio maaliskuussa 2018 ennen ”Pyhä Eurooppa” -kirjan julkaisua tehdystä, Sudenmarja Zine II:ssa julkaistusta haastattelusta.

Pilvisenä maaliskuun päivänä Kaapelitehtaan aulassa säteilevät ihmiset risteilevät joogamattojensa kanssa värikkäissä trikoissa matkalla joogafestivaaleille, joiden teemana vuonna 2018 on ilo. Eri tavoin brändätyt harjoitukset ja hashtagit mainostavat onnellisuutta, eheyttä ja lempeyttä. En ole kuitenkaan tullut tänne tavoittelemaan hyvinvointia vaan tapaamaan Aki Cederbergiä, joka on etsinyt pyhyyttä ensin Intian naga babojen dhunien ääreltä ja sitten Euroopan pyhistä paikoista.

Basam Books julkaisi loppuvuodesta 2020 Aki Cederbergin kirjan ”Pyhä Eurooppa”, jossa hän tutkii Euroopan pyhiä paikkoja ja pakanallisia perinteitä. Maaliskuussa 2018 puhuimme Cederbergin kanssa siitä, mikä on se Eurooppa, joka on jotain muuta kuin maa jalkojemme alla, sodissa verellä kartalle piirretyt rajalinjat? Voimmeko löytää uudelleen kristinuskon ja kulutuskulttuurin katkaiseman elävän yhteyden johonkin iättömään pyhään? Ilmeneekö Kali Yuga joogatrikoiden neonvärisissä kuoseissa? Mitä tapahtuu, kun kutsumme vanhoja jumaliamme?

Kirjasi keskittyy eurooppalaisiin pyhiin paikkoihin ja perinteisiin. Haluatko avata vähän, mitä kirjassa tulee olemaan?

”Se on tavallaan suoraa jatkoa ensimmäiselle kirjalleni ”Journeys in the Kali Yuga”, joka kertoo tietystä kotiinpaluusta. Vaikka ulkoisesti ”Journeys in the Kali Yuga” käsittelee Intiaa, pyhiinvaellusta ja etsimistä, lopulta se on kuitenkin kirja länsimaisen ihmisen henkisestä kriisistä, kodin etsinnästä ja kotiinpaluusta.

”Mikä on sitten koti? Sitä yritän jollain tavalla lähestyä ”Pyhä Eurooppa” -kirjassa. Yritän avartaa sitä, mikä on koti tai henkinen kotimaa Euroopassa, mitä kautta sitä voi lähestyä modernina ihmisenä. Meillä on se ongelma länsimaissa ja Euroopassa, että vaikka meillä olisikin pyhiä miehiä, meillä ei ole kontekstia ymmärtää heitä, koska olemme hukanneet myyttisen maailmankäsityksemme. Olemme vieraantuneet omista juuristamme ja omasta henkisestä sielunmaisemastamme. Emme tunnista, mikä se on.

”Ja mikä on Eurooppa? Minulla on ehkä romanttinen käsitys siitä, mikä Eurooppa on – se ei ole välttämättä konkreettinen alue, vaan jotain suurempaa. Lähestyn pyhän ajatusta Euroopassa yhdeksän eri paikan kautta. Ne ovat eri laajuisia oksia kirjassa, joiden kautta hahmotan sitä, mikä Pyhä Eurooppa on, mitkä ovat ne pyhät linnakkeet, jotka ovat säilyneet, ja joita ajan hammas ei ole pystynyt kokonaan nakertamaan. Tai mitä ovat sellaiset uudet paikat, jotka ilmentävät jotakin iätöntä. Tämän aiheen tutkimisesta on tullut minulle vähän sellainen elämäntyö.”

 

Mitä olet löytänyt – mikä on se Eurooppa, joka ei ole pelkästään fyysinen Eurooppa?

”Minulle Eurooppa on romanttinen ajatus. Euroopassa on erilaisia kulttuureita ja pyhän ilmentymiä, mutta olen huomannut sen negatiivisen puolen, että eurooppalaisten eri kansojen pitää koko ajan korostaa eroavaisuuksia – esimerkiksi suomalaiset ja ruotsalaiset koko ajan korostavat erojaan voimakkaasti ja unohtavat vahvat yhtäläisyytensä ja samankaltaisuutensa, eivätkä näe, että ovat osa samaa perhettä. Minusta Eurooppa on kansakuntien perhe.

”En pidä ajatuksesta, että olemme kokoelma erilaisia sotaisia kansakuntia, jotka käyvät keskenään – ensimmäinen ja toinen maailmansota esimerkkeinä – tällaisia älyttömiä sotia. Jos ymmärtäisimme, että meillä on enemmän yhteistä kuin meillä on eroavaista, se olisi aika voimakasta. Euroopassa on henkisiä perinteitä, jotka ovat hyvin samankaltaisia. Esikristillisten perinteiden käsitykset siitä, mikä on pyhää, niiden jumalkäsitykset ja luontokäsitykset ovat hyvin samankaltaisia. Mikä on pyhää, miten pyhää lähestytään, minkälaisilla merkeillä kuvastetaan sitä, mikä on pyhää – ne ovat hyvin samantyylisiä.

”Se on romanttinen visio, sanoisin, en ole mikään virkamies, en osaa sanoa, mitä tämä tarkoittaa käytännössä, tai ei minua oikeastaan kiinnosta – ei se ole minun juttuni. Se Euroopan unioni, josta minä puhun, on hyvin erilainen kuin se EU, joka meillä on nyt.”

Kuva: Justine Cederberg.

Aiemmassa kirjassa ”Journeys in the Kali Yugassa” Intia on kuitenkin enemmän peili, johon peilaat eurooppalaista kulttuuria, ja sitä, miten meidän kytköksemme muinaisiin opetuslinjoihin on katkennut, mutta Intiassa pystyy vielä löytämään tällaisen elävän yhteyden traditioihin. Onko edelleen mahdollista löytää Euroopassa näitä yhteyksiä?

”Se on hyvin hankalaa minun mielestäni. Meidän pitää löytää ne yhteydet uudelleen ja luottaa siihen, että voimme ilmentää niitä oikealla tavalla. Omat perinteemmehän on aika pitkälti katkaistu, ja se on tavallaan suurin ongelmammekin.

”Meillä Suomessa, meidän runonlaulajamme ovat aika pitkälle kuolleita, ja meidän arvostuksemme vanhoja tietäjiä tai tietäjälaitosta kohtaan on hävinnyt – jos puhut tällaisista asioista normikansalaisille, niin he pitävät sitä ihan pellenä juttuna, että on ihan naurettavaa puhua jostain tietäjistä. Mutta me elämme myös sellaisissa markkinavoimien maailmoissa, ei tässä paljon ketään kiinnostakaan mitkään tällaiset asiat. Se on suuri ongelma. Minulla ei ole suoraan siihen ratkaisua.

”Vaikka meidän traditiomme ovatkin katkenneita, niin meillä on kuitenkin paljon vielä elossa olevaa ja arvokasta – ei vastaus silti ole se, että kääntyisimme muualle päin ja unohtaisimme ne perinteet. Meidän pitää vain löytää se maailma uudelleen, jotta voisimme nähdä, kuinka meidän esi-isämme ovat nähneet ja lähestyä asioita niin kuin meidän esi-isämme olisivat lähestyneet niitä.”

 

Miten ne perinteet voidaan löytää uudelleen, jos kytkös on katkennut?

”Perinnehän ei ole katkennut, elävät linkit perinteeseen ovat ne, jotka ovat katkenneet. Ne henkilöt ovat kadonneet, mutta itse perinne on edelleen olemassa siellä, ei se ole kadonnut mihinkään. Sitä meidän pitää ilmentää uusin keinoin. Perinnehän on jotain, missä lauletaan aina samaa laulua, mutta sitä laulaa aina uusi laulaja vähän uudella tavalla. Lukemattomat suut laulavat samaa laulua.”

Kuva: Justine Cederberg.

Mitä pakanuus sinulle tarkoittaa?

”Pakanallisuus tarkoittaa esikristillisten esivanhempiemme ajalta juontuvaa mytopoeettista maailmankuvaa ja kansanuskoa, jonka keskeiset tekijät ovat yhteys paikalliseen ja yhteys luontoon, ymmärrys sukupolvien ketjusta, jonka osana ihminen toimii, korostunut tietoisuus kuolevaisuudesta, syklinen maailmankuva sekä ymmärrys ja suhde siihen mitä kutsutaan pyhäksi.

”Kun puhutaan pakanallisuudesta, epäröin käyttää sanaa ”uskonto”, sillä se olisi ollut meidän esivanhemmillemme vieras ajatus. Enemmänkin oli kyse oikeasta tavasta, jolla oltiin kanssa-käymisissä maailman kanssa sekä profaanilla että sakraalilla tasolla, sillä maailma nähtiin elollisena kokonaisuutena. Se oli jotain, joka oli läsnä jokaisella elämän alueella – mikään ei ollut sen ulkopuolella. Se oli asioiden oikea järjestys, jossa kaikelle oli paikkansa. Tärkeää oli oikea toiminta, oikea tapa olla yhteydessä korkeampien voimien, kuten väen, haltijoiden ja esivanhempien kanssa, ja vähemmän merkityksellistä oli tunnustaa oikea usko. Tähän oikeaan suhteeseen ja tapaan liittyy olennaisesti uhrien antaminen. Sanoisin oikeastaan, että yksinkertaistettuna pakana on se, joka antaa uhreja.”

 

Puhut myös vanhojen jumalien heräämisestä tai herättämisestä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa, ja mitä silloin tapahtuu, jos vanhat jumalat heräävät?

”Näen tämän asian erillisenä tietynlaisesta älyllisestä pohdinnasta. Jos nämä asiat todellisuudessa haluaa kokea tai luoda jonkin suhteen niihin, sen suhteen pitää olla jotain muuta kuin pelkästään älyllinen tai jokin mielen kautta lähestyttävä asia.

”Mieli, tietoinen ajattelu, on jotain, mikä pitää sivuuttaa siinä vaiheessa, ja päästä kosketuksiin alkuvoimien kanssa alkukantaisilla tavoilla, jolloin se luo sellaisen tilan tietoisuudessa, että jokin jumaluus tai jumala pystyy ilmentymään sinulle. Keinoja tähän on todella paljon, erilaiset klassiset maagiset tekniikat, transsitilat, koettelemukset, psykoaktiiviset substanssit, paastoaminen, tanssiminen, pitkäaikainen yksinäisyys, seksi, taistelu tai lentokoneesta hyppääminen… Keinoja on paljon. Sitten pitää vain luottaa siihen, että jos kutsuu jotain, se vastaa, ja että se on jotain, mikä on hyvää.

”Niin moni suomalainen – jos he todella etsivät jotain henkistä kotimaata, niin ennen pitkää he alkavat kaivata vanhaa jumalmaailmaansa, joka meillä suomalaisillakin on vielä todella voimakkaana.”

 

Mekin tässä kahvilan pöydän ääressä näistä asioista puhumme, mutta kirjastasi sain sellaisen kuvan, että sinun ajatusmaailmasi onkin ehkä enemmän toiminnan filosofia?

”Kyllä.”

Jos puhutaan pakanuudesta, sillä on aika vahva kytkös maaperään ja luontoon. Miten tällaisena aikana, kun ihmiset ovat menettäneet kosketuksensa luontoon – voiko pakanuutta olla olemassa ilman yhteyttä luontoon?

”Mutta ovatko ihmiset menettäneet kosketuksensa? Tietenkin moderni yhteiskunta ja urbaani miljöö perustuu aika pitkälti siihen, että se yhteys on katkennut, mutta ihmiset kuitenkin kaipaavat yhteyttä luontoon. Missään tämä ei ole minusta ilmeisempää kuin Suomessa, jossa ihmiset – vaikka heillä ei olisi minkäänlaisia henkisiä ambitioita, tai he eivät miettisi myyttisiä asioita, niin hyvin suuri osa suomalaisista tuntee tietyn pyhyyden luonnossa tai kokee sen jollain tavalla tärkeäksi, erikoiseksi asiaksi.

”Ei meidän kaipuumme sitä kohtaan ole kadonnut mihinkään, vaikka meidän maailmamme onkin muuttunut hyvin lyhyenä aikana aika radikaalisti. Ne paikat ovat siellä vielä olemassa, se vaatii vain sen, että me löydämme ne uudelleen ja matkaamme niihin uudestaan, ja herätämme henkiin sen, mikä uinuu. En oikein tiedä, mitä muuta vaihtoehtoa on. Jos haluamme säilyttää tai löytää uudelleen jonkinlaisen tasapainon, niin en näe hirveästi muuta vaihtoehtoa kuin löytää jonkinlainen yhteys siihen, mikä on katkennut.”

 

Varmaankin se tarkoittaa myös samalla jonkinlaisen luontoyhteyden palauttamista tai vahvistamista?

”En aina tiedä, mikä on lopulta vastaus näihin kysymyksiin. Meillä on ensin ollut kristinusko, kristinuskokin on tullut muualta, eikä se ole oikeastaan tarttunut kauhean hyvin, jos mietit Skandinaviaa ja Suomea, niin nämä ovat kaikista maallistuneimpia paikkoja koko planeetalla. Jengihän ei ole mitenkään kauhean uskonnollista Suomessa tai Skandinaviassa – todellakaan. Sitten uskontoa korvaamaan ovat tulleet erilaiset poliittiset ideologiat, kuten kapitalismi ja kommunismi tai konsumerismi, jotka ovat antaneet ihmisille paikan tai merkityksen jossain tarinassa, mutta nekin ovat kertoneet väärää tarinaa siitä, miten ihminen on vain ekonominen olento, joka taistelee erilaisilla tavoilla tai eri tarkoitusten vuoksi tällaisessa systeemissä. Mutta ihminen ei ole pelkästään ekonominen olento. Ihminen on luonnollinen olento ja henkinen olento.

”On minun mielestäni hirveän tärkeää, että löydämme takaisin näiden asioiden äärelle jotenkin. Ja kun puhun siitä, että ”takaisin” ja jostain pakanuudesta, en puhu mistään larppaamisesta, että ruvetaan matkimaan eilispäivän tapoja. Se on hyvin kaukana siitä, mitä minä haen. En puhu mistään sellaisesta, että meidän pitäisi tuoda takaisin jotain talonpoikaiskulttuurin tapoja tai tuohivirsumeininkiä tai tällaista – olisi aika tekopyhää, jos alkaisin sanoa tällaista, vaikka olen Helsingissä syntynyt ja kasvanut tyyppi ja minulle talonpoikaiskulttuurit ovat aika etäisiä, eivätkä ne edusta sitä iätöntä pyhää, jota näen pakanallisuuden tai sen tradition edustavan.

”Meidän pitää löytää ne asiat, ja meidän pitää löytää ne aina uusilla tavoilla, ottaa sieltä se olennainen ja kantaa se nykypäivään ja yhdistää se visioon tulevasta. Sen pitää olla silta menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Tämä on ehkä hieman klisee, mutta puu ei voi kasvaa ilman syviä juuria, se ei voi kasvaa vahvaksi ja korkeaksi, mutta emme voi pelkästään tuijottaa juuriin, keskittyä vain siihen, mikä on menneisyydessä tai maan alla, meidän pitää katsoa myös, mitä lehdistöstä kasvaa, mihin se kurkottaa.”

 

Monet pakanalliset perinteet varmasti liittyvät sellaisiin asioihin, jotka ovat nykypäivänä tarpeettomia tai joita ei ole enää olemassa – jos se perustuu pelkästään siihen, se ei löydä mitään sijaa ihmisten elämässä.

”Se on tällaista new age -meininkiä, että imitoidaan jotain eilispäivän tapoja tai niiden ulkoisia tunnuksia, joilla ei ole enää nykypäivänä mitään merkitystä – vaikka tällainen viikinkimeininki, että jos lähestytään jotain aasainuskoa Skandinaviassa, niin aletaan pukeutua viikingeiksi ja heiluttaa jotain kirvestä. Se ei oikein tavoita sitä henkeä. Jos haluat ruveta käyttämään aseita, niin sitten ehkä käsiase toimii nykypäivänä paremmin kuin kirves. Aseita ne ovat molemmat. Minun mielestäni se on tärkeä ajatus, että meidän pitää päästä pois sellaisesta historiallisesta anakronismista tai romanttisesta kaipuusta, koska se on vain eilispäivän ajattelua tai katselua johonkin aikaan, jota kenties ei koskaan edes ollut.

”Ne ongelmat, jotka ovat meidän edessämme, suuri nihilismi, tyhjyys, jonka meidän aikamme ja arvotyhjiö ovat tuoneet mukanaan, ne ovat todellisia ongelmia, niistä ei selvitä pelkästään jollain poliittisella ratkaisulla tai sillä, että selvitämme jonkin ekonomisen ongelman tai edes sillä, että selvitämme jonkin ulkoisen, ekologisen ongelman, vaan ongelma on syvemmällä ihmisessä itsessään. En näe, että ratkaisut tällaisiin ongelmiin tulevat pelkästään ulkoisessa maailmassa tehtävillä muutoksilla, koska ne ovat jossain syvemmällä ihmisen sielussa.”

 

Puhuit puusta ja sen lehvistöstä ja tulevaisuuteen kurkottamisesta – onko sinulla jotain ajatusta, millaisena näet vision tulevaisuudesta, millainen se kenties olisi?

”On vaikeaa tässä tilanteessa edes puhua mistään kauhean suurista ideaaleista, mutta kai se ideaali on se, että ihminen olisi tasapainossa elinympäristönsä kanssa ja muun ympäristönsä kanssa ja muun maailman kanssa, että ihminen ja luonto eivät olisi jatkuvasti sodassa keskenään, ja ihmiset eivät olisi jatkuvasti sodassa keskenään, vaan ihmiset ymmärtäisivät, että he ovat jonkinlaisia tämän planeetan hoitajia ja isäntiä, ja heidän pitäisi tehdä asioita, jotka ovat hyväksi kaikelle.

”Näen jotenkin kauhean siistinä arkeofuturistisen ajattelun, jossa ihmisellä on traditio, ihminen on yhteydessä juuriinsa ja yhteydessä johonkin, mikä on ikiaikaista ja ajatonta, mikä mielestäni on se, mitä traditio parhaimmillaan edustaa – se on jotain, mikä ei ole aikaan sidottua, vaan jotain ajasta erillään olevaa ja pyhää. Että ihminen on pystynyt ottamaan menneisyydestä kaiken sen, mikä on arvokasta, mutta myös jatkuvasti katsoo tulevaisuuteen ja kehittää uusia muotoja ilmentämään asioita, ja kehittää esimerkiksi teknologiaa luonnon kanssa harmoniseen kokonaisuuteen sen sijaan, että se on vain tällainen descarteslainen keskisormi luonnolle. Tietenkin tällä hetkellä tämä kaikki on täyttä utopiaa, mitä puhun, mutta näen sen jotenkin hienona.

”En myöskään usko, että ihminen voi palata mihinkään feodaaliyhteiskuntaan ja vain pysähtyä, tällä lailla Linkola-tyyliin. En usko, että ihmiskunnan ainoa tarkoitus on selviytyminen, koska jos se on ainoa tarkoitus, niin se on aika vähäistä, me vain olemme – mitä sitten? Eikö meidän tarkoituksemme ole koko ajan kasvaa ja laajentua ja syventyä ja ymmärtää enemmän ja mennä pidemmälle? En usko siihen, että jos etsimme harmoniaa luonnon kanssa, että se harmonia löytyy siitä, että okei, sähköt veks ja hevoset bäkkiin ja sitten vaan kaikki kalastelevat lopun iäisyyden, kaikki elävät vain jossain pikku mökeissä ja sitten siellä ollaan. Mitä järkeä?”

Kuva: Justine Cederberg.

Onko tämä eurooppalaisen tradition herättäminen henkiin sinulle myös jonkinlainen poliittinen projekti, tai näetkö, että se edellyttää jotain tietynlaista arvomaailmaa?

”Sanoisin, että en henkilökohtaisesti ole poliittinen. Olen omistautunut ilmentämään näitä asioita henkisellä tasolla. Politiikka on aina aikaan sidottua. Ne asiat, joille koen, että olen omistautunut, ovat jossain syvemmällä kuin politiikka. Politiikka myös usein perustuu siihen, että meillä on kriisejä tai vihollisia, jotka meidän pitää päihittää. Minä uskon, että meidän vihollisemme on meidän sisällämme. Meillä on jotain, mitä meidän pitää päihittää itsessämme, ennen kuin mitään suurta edistystä voi tapahtua. Olen hyvin apoliittinen siinä mielessä.

”Tietenkin on aina se riski, kun puhutaan jostain eurooppalaisen pakanauskonnon tuomisesta jälleen henkiin, että se sekoittuu hyvin helposti politiikkaan. Olen yrittänyt välttää sitä toistaiseksi. Mutta uskon, että kun ”Pyhä Eurooppa” -kirja tulee, niin jossain vaiheessa tästä varmaan tulee minun suuntaani jotain negatiivista. Koska eurooppalaiset eivät saisi puhua – he eivät saisi ilmentää huolta omasta katoavasta identiteetistään. Jos puhut yhteydestä paikalliseen luontoon ja paikalliseen itseesi, niin ihmiset kokevat sen tosi huolestuttavana. No, se on sitten heidän ongelmansa.

”Pyrin tietyllä tavalla pysymään ajasta erillään ja esittämään ja etsimään ajattomia asioita. Ja halusin, että jos olen löytänyt jotain, minun pitäisi yrittää antaa siitä myös omalle kansalleni ja omalle ryhmälleni. Ja mitä se on, mikä on se aarre, ja miten jakaa siitä ikään kuin meille – se on se, mitä pyrin tekemään tällä kirjalla. Pyrin antamaan ihmisille jotain, minkä koen olevan arvokasta.

”Pelkästään poliittinen muutos tai poliittinen identiteetti ei riitä. Ne ovat aina aikaan sidottuja asioita. Me tarvitsemme jotain, mikä on ajan tuolla puolen. Ja se ajan tuolla puolen oleva on se pyhä tai traditio tai jumalyhteys tai vaikka luontoyhteyskin – nämä sanat ovat aina vain suuntaa näyttäviä asioita. Jos puhut vaikka jumalista, ihmisillä menee helposti luu väärään kurkkuun, koska puhutaan eri asioista. Eivätkä ne minullekaan ole aina mitään täysin selviä asioita, vaan ne ovat häilyviä asioita, mitä kohti kurkotan, ja joiden olemusta pyrin hahmottamaan. Koen, että meidän tehtävämme ihmisinä on pyrkiä kurkottamaan häilyviä asioita kohti ja hahmottamaan niitä. Se on meidän olevaisuutemme ydin, että pyrimme laajentamaan tietoisuuttamme ja ymmärrystämme asioista ja omaa osaamme siinä.

”Mutta en myöskään ole välttämättä mitään poliittisia asioita tai liikkeitä vastaan, minun mielestäni niilläkin voi olla oma asemansa asioissa. Kaikki ei voi tapahtua vain jollain astraalitasolla. Kaverini käyttää tällaista ilmaisua ”astraalitason tirehtööri”, eli että sinulla on jossain tällaisella kosmisella tasolla kauhean hieno juttu, mutta se ei millään tavalla manifestoidu olevaisessa maailmassa, vaan kaikki ne astraalihommat ovat sitten jossain tuolla, ja siellä olet kova tirehtööri ja sitten tulet tähän, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä maailmassa tapahtuu.”

 

Niin, eivät hengellisetkään asiat tapahdu missään kuplassa. Ja tietenkin, jos puhutaan jostain eurooppalaisesta pakanuudesta, niin väistämättä sillä on jokin suhde ympäristöön tai yhteisöön.

”Minun mielestäni pakanallisuus on jotain, mikä kumpuaa tietystä ihmiskollektiivista, joka on pidemmän aikaa elänyt symbioosissa jonkin tietyn luonnonpaikan kanssa. Se ilmentää heidän omaa suhdettaan pyhään heidän omalla tavallaan, se ei ole vain jokin ajatuskokoelma tai ideologinen konstruktio tai dogmi, jonka kuka tahansa voi adaptoida, vaan se on jotain synnynnäistä. Se ei ole vain tekniikka, että voit vain opetella sen ja näin, vaan se on jokin synnynnäinen asia. Uskon, että on asioita, jotka kumpuavat meidän sielustamme, meidän kollektiivisesta sielustamme. Jokaisella ihmisellä tällä planeetalla on oma henkinen perintönsä, oma henkinen maaperänsä, mihin he voivat palata, ja mistä he voivat ammentaa todella paljon voimaa ja merkityksen tuntua. Se ei koske todellakaan vain eurooppalaisia, vaan kaikilla on joku tällainen pyhä maailma, minkä he ovat perineet siinä, että he ovat osa jotain kansanryhmää.

”Jos mietimme nykyaikaisten dogmien mukaan, että kuka tahansa voi olla eurooppalainen, kuka tahansa voi olla englantilainen tai suomalainen, että se, että sinulla on joku passi, on vain se kansalaisuus, että se tekee sinusta osallisen siihen kansaan – minä en usko, että tämä on totta, ilmiselvästi. Kuten eivät usko hindutkaan. Tämän takia he eivät myöskään käännytä. Kun menet sinne, kukaan ei kauppaa sinulle, että ”Hei, liity meihin, hyväksy Shiva jumalaksesi” – kukaan ei tee sitä, koska he eivät edes ajattele, että se on mahdollista, koska et ole osa sitä maailmaa. Voit tulla sinne vieraana, ja sinut otetaan avosylin vastaan, mutta se ei ole sinun maailmasi. Se on ikään kuin heidän maailmansa.

”Samalla tavalla ajattelen, että pakanalliset perinteet Euroopassa ovat etnisiä perinteitä ja etninen uskonto, ja etnisessä uskonnossa on mielestäni keskeisintä se, että sen joukon tai kansan tai etnisen ryhmän henki ilmenee sille itselleen. Siitä kumpuaa se kulttuuri, mikä hyvänsä se sitten onkaan. Ja mikään tässä ei viittaa mihinkään vihamielisyyteen mitään muuta ryhmää kohtaan. Se on vain ymmärrys siitä, että jokaisella ihmisryhmällä on yleensä jonkinlainen suhde johonkin tällaiseen – ja se on hieno asia. Ja sitä toivoisin, että tulisi takaisinkin.

”Ihmisen pitää tuntea itsensä ja ymmärtää itsensä osana jotain jatkumoa ja osana sukupolvien ketjua, jotain suurempaa kuin se, että me olemme nyt tällaisia yksilöitä ja otamme vähän tuolta jotain buddhismia ja tuolta vähän satanismia ja sitten yhdistämme ne kaikki tällaiseen teosofiseen soppaan ja olemme individualisteja – entä mitä sitten? Tarvitsemme jotain vähän konkreettisempaa. Minä näen sen niin, että eurooppalaisille se on tämä.”

Kuva: Justine Cederberg.